tiistai 13. marraskuuta 2012

kuulumisia

Ollut kiireitä niin eihän tännekkään ole kerinnyt päivitellä mitään. Taas kaiken näköistä on tapahtunut :D

Kissalaan on syntynyt 2 pentuetta, jotka täyttävät tällä viikolla 12vko

Noran Esikoiset syntyivät Anun huomassa vantaalla 26.08.2012
Anglea Lainasi kolliansa Hyvin komeaa Spottless Dominoa Ja koska Nora on B veriryhmänen niin sijoituskotia helpottaekseni kollin valinta osui myös B veriryhmäseen.
 Eli molemmat Noran pennuista ovat B veriryhmäisiä. Ja helppo oli valinta kumpi jää eli Eppu jää kasvatukseen.


FunkyJam's Linus van Pelt "Eppu" CRX d

FunkyJam's Lucy van Pelt "Tellu" CRX b 09

BumBum myös sai esikoisensa 21.08.2012 Pikku peppi päätti että hän tulee vuorkaudella 63 joten hieman yllätys oli synnytyksen aloitus. BumBumin Ja Ismon lemmenlomalta syntyi vain yksi pentu, joka tietenkin jää automaattisesti kasvatukseen. 
Peppi on FunkyJam's kissalassa ensimmäinen jolla on vanhempina FunkyJam's kissa eli on tämäkin omanlaisensa merkki paalu.
FunkyJam's Fairy-Periwinkle "Peppi", CRX n 03
---------------------------------------------------------------------------------------------
Toivon mukaan Pentuja olisi tulossa Tammikuun alussa yhdistelmästä

FunkyJam's Dove Of Peace, CRX n 03 (B)
IC RubyHayze Golden Wasp, CRX f 33 09 (B)
tämä tulee olemaan Rubyn viimeinen pentue, jonka jälkeen hän siirtyy eläkkeelle.
------------------------------------------------------------------------------------------
Sydän ultaruksia On tehty myös syksyn aikana

FunkyJam's Inquisitor
SC SP Sweetpurr's Full Moon 
IC RubyHayze Golden Wasp

jokainen näistä on ultrattu terveeksi :D

--------------------------------------------------------------------------------------------

Ismo siirtyy Kastraatiksi ja muuttaa Tyttärensä pepin kanssa samaan kotiin marraskuun aikana. 
Ismolla syntyi Spotlees kissalaan Ruotsiin 5 kaunista pentua. 
Ja Framillan Kissalaan suomeen on syntymässä marraskuussa.
Joten Ismo on osanasa kasvatuksellisesti antanut nyt hän pääsee iloisena kastraattina elämään aivan mahtavaan perheeseen tyttärensä kanssa.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Valmistuneita:

FunkyJam's Inquisitor valmistui marraskuussa Championiksi
SC Sweetpurr's Full Moon valmistui Supreme Premioriksi elokuussa. 
Fabio jäi eläkkellee näyttelyistä ja hoivailee kotona nuorempiaan.
Cattus de Lux Nalvage valmistui Ruotsissa lokakuussa International Championiksi
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sitten vielä hieman kuvia

FunkyJam's Dove of Peace

FunkyJam's Dove of Peace

IC FunkyJam's BoomBoomPow

IC FunkyJam's BoomBoomPow

IC FunkyJam's BoomBoomPow

CH FunkyJam's Inquisitor

FunkyJam's My Melody

FunkyJam's My Melody

FunkyJam's My Melody

FunkyJam's My Melody

 
IC Cattus de Lux Nalvage

IC Cattus de Lux Nalvage

IC Cattus de Lux Nalvage

IC Cattus de Lux Nalvage



1 kommentti: